29.7.2015 Terve taas ihana Tammisaari!

Engine run: 2,5h

12 NM

Aamu alkoi sellaisella raivokohtauksella että pahoittelut taas naapuriveneille! Kyllä on ilmeisesti rankkaa olla kaksivuotias! Raivot saatiin kuitenkin rauhoitettua ja anteeksi pyydeltyä puolin ja toisin, päästiin lähtemään. 

Aivan tyyni sää, joten tultiin moottorilla. Leikittiin Oscarin kanssa kannella. Tänä kesänä hän ei ole sinne matkan aikana kertaakaan pyrkinyt, varmaankin, kun minäkään siellä en ole rullagenoan vuoksi enää niin säännöllisti hyppinyt. Mutta nyt mentiin oikeen yhdessä ja leikittiin siellä. Itseasiassa kuten kuvista voi huomata, innostuttiin kaikki menemään kannelle ja unohdettiin ohjata. 😜 Aurinkoinen päivä, oikeen helle kerrankin! Hedda nukkui tosi hyvät päikkärit, heräsi vasta Tammisaaressa. 

Tammisaaressa mentiin heti syömään. Testattiin tänään satamassa oleva Knipan. Vaikutti samanlaiselta kuin Haukilahden paviljonki. Ehkä odotin vähän liikoja, latasin lautasen täyteen alkupalapöydän antimia… Ja jouduin vähän pettymään. Ihan jees oli, mutta jotain jäi valitettavasti puuttumaan. Seuraava pettymys seurasi heti perään, vesi kielellä ohjasin perheen torin reunaan viime kesän voffelit&kaffelit mielessä. Ja kahvila oli lopettanut toimintansa!! En saanut vohvelia jälkiruuaksi! Lilla Köket -kahvila oli tullut tilalle, lohtuespressot sieltä sentään saatiin, mutta voi että ne vohvelit! Ja se ihana kahvila!

Muuten ei Tammisaari sitten onneksi enää tälle päivälle pettänyt, ihania taloja edelleen, leppoisa tunnelma ja se kävelykadun purjehdusvaatteita myyvä liike! ❤️ Ostin alekorista mullekin hatun (ehkä ensi kesänä ois enemmän helteitä, miltä suojautua hatulla), mutta Oscar omi sen heti. Kuulemma mä saan hänen hattunsa, sentään jotain mutsillekin. 😊 Ja se leikkipuisto! Se ei tietenkään pettänyt. Oscar kävi siellä kahdesti, ensin mamman ja Heddan kanssa, illalla vielä pappan kanssa. Ja nukkumaan mennessä kertoi päivän kohokohdaksi leikkipuiston!

Huomiseksi luvataan sadetta ja ukkostakin. Koko loppuviikoksi kovaa tuulta. Ollaan täällä nyt varmasti ainakin huominen ja mietitään vähän mitä tehdään.  

                              

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s