14.8.2017 Kotiin 32 päivän jälkeen

Engine run: 1h

75 NM

Tuttuun Taalintehtaan tapaamme, lähdimme ajoissa liikenteeseen ja tultiin kotiin asti. Joku vissiin voisi kertoa, että on tossa matkan varrella kivoja paikkoja pysähtyä, myös tähän suuntaan tullessa. 😉 Kuuden maissa heräsimme, puoli seitsemältä oltiin liikenteessä. Kaunis aamu, hienoa sumuakin!

Alkumatka tultiin kuitenkin moottorilla, tuuli oli sen verran kevyttä. Minä menin takaisin sisään jatkamaan vielä hetkeksi unia. Kauaa en tosin ehtinyt nukkua, heti seitsemältä Oscar tuli innoissaan haastamaan Afrikan tähteen. Pelattiin sitten aamupalalla pari peliä.

Aamupalan jälkeen nostettiin purjeet ja minäkin kömmin ulos. Aurinko paistoi, mutta aamu oli aika viileä. Päivän mittaa sitten lämpeni, lopulta tarkeni ihan shortseissa ja ilman hupparia. Suomi-olosuhteita siis parhaimmillaan! 😀

Oli kyllä tosi hyvä purjehdus! Olimme ensin hieman ajatelleet jäädä Munckshamniin, mutta niin mukavasti kulki Galatea, ettei vaan malttanut lopettaa! Hangon kohdalla nostettiin spinnu ja pidettiin hauskaa spinnun kanssa. Tuuli vaihteli kevyen aamun jälkeen 7m/s paikkeilla. Ja parhaimmillaan saatiin myötätuuleenkin nyt nopeusmittari ylittämään kahdeksan solmua! Lounaan jälkeen molemmat lapset nukahtivat päikkäreille ja Galatea vain lensi! Todella hauskaa! Jonkin verran muitakin liikenteessä, kivaa oli ohitella spinnun kanssa. Pidettiin myös takana tuleva 40-jalkainen genaakkerilla tuleva vene kaukana, ei saavuttanut meitä!

Barösundissa laskettiin spinnu, vaihdettiin genoaan, mutta pidettiin spinnupuomi silti. Aivan suoraan myötätuulta ja Barösundin mutkat ja saaret takasivat, että tuulen suunta ja voimakkuus vaihtelivat aika paljon.

Kotisatamaan tultiin kuuden jälkeen iltapäivällä. Näköjään aika lailla 12 tuntia Taalintehdas-Siuntio purjehdus ottaa. Hitaampi alkumatka rokotti sen, että kaikesta hauskanpidosta huolimatta matka-aika ei huomattavasti parin vuoden takaiseen parantunut. Eikä oikeastaan Charlottallakaan tehtyyn matkaan verrattuna. Mutta tärkeintä olikin tämä täydellisen hauska purjehdus!

32 päivää tämän vuotinen pitkä lomapurjehdus kesti, lähdettiin 14.7. ja palattiin 14.8. 🙂 Videoita eri paikoista on vielä tulossa, Mackilla jäänyt vähän leikkaamiset rästiin. Niitä on nyt jo ilmestynyt vanhempiin postauksiin. Lapset olivat innoissaan kun tunnistivat kotisataman! Ja innoissaan, kun tultiin kotiin ja tunnistivat kotikulmat. Ja tunnissa saivat ensimmäisen huoneen jo siihen kuntoon, ettei meinannut nukkumaan mahtua! Taitolaji kai toikin! 😀