8.7.2016 Abborrgrundet

Engine run: 2 h

36 NM

Tuulet antoivat myöten ja lähdimme heti aamusta purjehtimaan. Kökar on kiva paikka, kivaa oli taas päästä merellekin! Valmistauduimme kryssimaan, mutta olikin vähän ennustettua enemmän sivutuulta, joten helpommalla päästiin! Mukava purjehdus oli, leppoista menoa.

Sottungan kohdalla nähtiin Tallink Silja, missä Marianne ja Frille olivat tulossa Maarianhaminaan, soittelivat meille, että näkevät meidät. Hauska ajoitus! Oikaistiin Sottungan kohdalta länttä kohti todella kapeasta ja ehkä vähän turhankin matalasta Salsösundista. Päästiin läpi kuitenkin, ilman pohjakosketustakin jopa! Ajeltiin moottorilla Salsösund ja hetki sen jälkeenkin, jotta päästiin taas paremmille tuulille. Degerbyn kohdalla hieman mietittiin jäädäänkö jo siihen, mutta aika tuuliselta näyttivät molemmat satamat, joten päätettiin jatkaa NJK:n satamaan Abborrgrundetille.

Ja ihan hyvä päätös olikin, todella suojaisa ja lämmin saari! Laituria ei ole vieläkään, mutta helposti päästiin rantautumaan. Tämä poikkeaa muista NJK:n satamista siten, että täällä ei ole mitään fasiliteetteja. Eipä me kyllä niitä tarvitakaan, hyvin pärjätään ja mukava olla luonnonsatamassa. Nostettiin lippu Oscarin kanssa, lapset nauttivat kalliolla leikkimisestä, vaikka äidin sydän meinasi välillä pysähtyäkin, kun varsinkin Hedda juoksenteli niin kovasti! En olisi muuten aikaisemmin uskonut, mutta niin sitä vaan tämäkin äiti taipuu leikkimään Ninjagota! 😀

Ja Laurin riippumatto oli taas niin kovaa huutoa, että ei mies itse meinannut saada ollenkaan vuoroa. Minäkin testasin ja huippu on, pitäisköhän ostaa itsellekin sellainen? Neljä riippumattoa vierekkäin! 😀

IMG_0373

IMG_0374

IMG_0375

IMG_0333

IMG_0334

IMG_0335

IMG_0336

IMG_0337

IMG_0333

IMG_0332

IMG_0377

IMG_0379

IMG_0383

IMG_0385

IMG_0386

IMG_0388

 

16.7.2015 Paluu Ahvenanmaalle – Waxholm-Abborrgrundet

Engine run: 9h

75 NM

Säätiedotukset lupailevat taas kovia tuulia, niinpä tänään otimme oikeen urakan, asennuimme jaksamaan koko päivän veneessä ja päätimme siirtyä Suomen puolelle. Peruimme Furusundin satamapaikan ja jatkoimme suoraan eteenpäin.

Tuulta ei ollut nimeksikään, vettä alkoi satamaan ja edessä pitkä matka, moottoriajelua siis. Purjeet nostettiin muutamaksi tunniksi keskellä Ahvenanmerta. Tosi paljon vaihteli tuuli, reivattiin kun meno alkoi varsinkin sisällä tuntua turhan vaikealta. Ja lopulta tuuli taas loppui niin paljon, että päästäksemme joskus perille, käynnistimme moottorin. Oscar nukkui päikkärit pöydän alla majassa, halusi sinne peiton ja tyynyn ja kohta jo tuhina kuului. 😍

Ruotsin ulkosaaristossa, Söderarmin majakkasaaren edustalla ukkosmyrsky saavutti ja mentiin Söderarmin majakan laituriin päästämään ukkonen ohi. Voi kuin vettä tulikin, salamoi ja jyrisi!! Aika nopeasti kuitenkin meni ohi ja lähdettiin jatkamaan matkaa.

Pitkä päivä kaikilla, lapset oli uskomattoman reippaita! Macki jaksoi purjehtia koko matkan ja minä… No, selvisin myös enempiä kiukuttelematta. 😉 Illalla saavuttiin NJK:n uusimpaan satamaan Abborgrundetiin. Poijuun ja kalliioon vene kiinni, tänään ei vielä jaksettu saarta tutkia.