16.7.2013 Tuulta pitämässä Glada Laxenissa

Eilen illalla vielä blogin kirjoittamisen jälkeen nautin hetken peilityynestä merestä, rauhallisesta illasta ja menin nukkumaan. Yhtäkkiä kun napista olisi käännetty alkoi tuuli ulvoa mastossa, sataa ja ukkostaa. Myrsky raivosi jonkin aikaa, ajoi ruotsalaiset veneistään ihmettelemään tilannetta. Yhden pienen veneen ankkuri oli pettänyt, kiinnittelivät sitä porukalla uudestaan. Myrsky laantui, mutta tosi kova tuuli jäi.

Aamulla tuuli edelleen, mutta ei ihan mahdottomasti silloin kuin hain aamiaissämpylöitä. Oli muuten hyviä, nams! Söimme vähän parempaa aamiaista, tuoreet sämpyläthän vaatii jo seurakseen muutakin kuin kaurapuuroa. 🙂 Aamiaisen jälkeen tuuli alkoi taas todella nopeasti yltyä. Totesimme, ettei haluta lähteä liian kovaan tuuleen, kun kiire ei ole minnekään, vaan seuraillaan päivän aikana tilannetta ja mietitään rauhassa mihin ja milloin seuraavaksi siirrytään.

Oscarilla oli vuorostaan päiväunilakko. No, nukkuu todennäköisesti nyt yöllä kuin tukki! Lähdimme keskipäivällä kävelylle 5 km luontopolulle. Puolet reitistä oli täysin metsässä. Ei mitään älyttömän hienoja maisemia, vaan umpimetsää! Ja paluumatka olikin sitten tosi hienoja maisemia, mutta hieman extremeä, “polku” nimittäin kulki avokallioilla. Tosi kova tuuli ja Oscar rintarepussa nosti vaelluksen omalle tasolleen. 🙂 Mutta on Oscar kyllä pieni merimies! Kuten kerroin, oli nukkunut tosi huonosti päikkäreitä, mutta kun tultiin meren äärelle kovaan tuuleen, nukahti heti! 🙂

Retken jälkeen tehtiin lounasta veneellä, jauhelihakastiketta ja pastaa, arkiruokaa arkipäivänä. 🙂 Iltapäivä levättiin, illalla käytiin vähän leikkimässä hiekkalaatikolla ja Mackin ja Oscarin ulkoillessa sain siivottua vähän venettä, oli kyllä aikakin! 🙂

Eilen illalla ruotsalaispariskunta (joilla muuten on tosi pikkuinen vene, nimeltään Kompromiss 🙂 ) istui romanttisesti laiturilla ja joi shampanjaa ja söi mansikoita. Tsekatkaas meidän versio samasta tapahtumasta! 🙂

20130716-212003.jpg

20130716-212015.jpg

20130716-212026.jpg

20130716-212040.jpg

20130716-212050.jpg

20130716-212229.jpg

20130716-212240.jpg

20130716-212308.jpg

20130716-212320.jpg

20130716-212330.jpg

20130716-212422.jpg

15.7.2013 Glada Laxen

Engine run: 2h

Tänään otettiin lepposempi aamu, söimme puurot, mutta lähdimme silti heti siihen ihanan rauhalliseen aamuhetkeen merelle. Oscar oli heti aamusta niin hyvällä tuulella, nauroi ja kiljui ilosta. Ei tuullut kauheasti, mutta nostimme kuitenkin purjeet. Tulimme Sottungasta pohjoiseen päin sisäreittiä ja kyllä oli taas kaunista!

Tulimme leppoista 3-4 solmun vauhtia Glada Laxeniin, olimme ensimmäisiä täällä! Ihan hämmästyneenä katselin, että onkohan koko satama edes auki… No, parin tunnin sisään satama alkoi täyttyä nopeastikin, hyvä että päästiin valitsemaan parhaat paikat. Täällä on vain viisi poijua, muut paikat sitten ankkurilla tai kylkikiinnityksellä. Ja kyllähän taas oli tapahtumaa, kun ihmiset yrittivät kiinnittää veneitään! Pienen rähinänkin saivat aikaiseksi. Meillä oli liveteatteria. 🙂

Käytiin lounaalla ravintola Glada Laxenissa, hyvältä maistui, mutta söimme tarkoituksella sen verran vähän, että voisimme mennä päivällisellekin sinne. Ravintola on kuuluisa nimenomaa paikallisista tuotteistaan ja ennen kaikkea kaloista. Niinpä päätin jo lounaalla että illallisella syön ahventa. 🙂

Tämä Bärön saari, missä satama ja ravintola Glada Laxen on, on entinen merivartioasema. Ravintola rakennuksena ei ole mikään kaunis, sillä merivartioasema on rakennettu vuonna 1963 ja tiedättehän te sen arkkitehtuurin. Vuonna 1993 asema lakkautettiin ja pari vuotta myöhemmin on ravintola perustettu ja vierasvenelaituri avattu. Merivartioaseman tähystystorni on nyt näköalatornina. Lounaan jälkeen lähdin kiipeämään torniin upeiden valokuvien vuoksi. Unohdin vain lievän korkeanpaikan kammoni… Torni oli tosiaan karu, kuten nyt odottaa saattaa, rappusten vieressä meni yksinkertainen kohtuu matala kaide. Jo aika alkuvaiheessa tajusin, että mua pelottaa ihan jäätävästi, mutta kyllähän ne kuvat piti saada! 🙂 Niinpä jatkoin ylöspäin, en uskaltanut katsoa alas enkä ylös, vain kiipesin ja juttelin itselleni rauhoittavalla äänellä. Onneksi olin yksin, niin ei sentään ihan hullun papereita vielä tullut! 🙂 Maisemat ylhäältä olivat huikeat! Mutta ne kuvat… ei niistä nyt niin huikeita tullut, kun en uskaltanut ylhäällä kovin vapaasti liikkua, vähän räpsimiseksi meni. 🙂 En uskaltanut ihan ylimmälle tasolle, koska viimeiset portaat olivat vielä tornin ulkopuolella! Kävin kyllä niiden alla, mutten enää saanut itseäni pakotettua sinne, yhtä hyviä kuvia tulee muutama porras alempaakin, ajattelin.

Kun selvisin alas tornista, Oscar oli nukahtanut rattaisiin ja se yllä mainittu saapumisteatteri oli alkamassa. Hengasimme siis laiturilla katsellen saapuvia veneitä.

Illalliselle menimme nauttimaan niitä ahvenia ja slurp ne olikin hyviä! Jälkiruoka vielä kruunasi kaiken, söin mustikkajäädykepiirakkaa, missä oli hivenen valkosuklaatakin joukossa. Se vei kyllä kielen mennessään! Oscar viihtyi meidän päivällisen ajan uskomattoman hyvin, jutteli tarjoilijoille, nauraa kikatti ja tietysti pyöri valtavasti tuolissaan ! 🙂

Illalla vielä haastoin Mackin ja Oscarin Regattaan, johdin todella hienosti lähes maaliviivalle saakka, mutta miesten vene tuli ja ohitti tuulenpuuskan avulla mut. 🙂 Kiitos E&S, hyvän pelin meille annoitte!

Glada Laxen siis on kiva paikka! Ravintola on hyvä ja henkilökunta todella mukavaa! Satama on ehkä aika pieni ja ainakin tänään jopa hieman liian täyteen ahdettu. Saa nähdä jos tosi paljon alkaa tuulla, miten käy kun veneet on näin tiukassa… Aamuksi tilasin tuoreet sämpylät ravintolasta, toivotaan että nekin maistuu yhtä hyvälle kuin Glada Laxenin muutkin tuotteet tähän mennessä!

20130715-231959.jpg

20130715-232007.jpg

20130715-232016.jpg

20130715-232024.jpg

20130715-232036.jpg

20130715-232046.jpg

20130715-232057.jpg

20130715-232117.jpg

20130715-232127.jpg

20130715-232140.jpg

20130715-232155.jpg

20130715-232209.jpg

20130715-232223.jpg

20130715-232239.jpg

20130715-232350.jpg

20130715-232401.jpg

20130715-232410.jpg