12.7.2018 Autoilemassa Gotlannissa

Tänään haluttiin nähdä muutakin Gotlannista kuin Visby, joten vuokrasimme auton. Satamakonttorista sai helposti auton vuokraan, tosin aivan yhtä romua autoa oli tarjolla kuin viime kesänä Öölannissakin. 😀 Tällä kertaa alle saatiin Saab, jolla lähdettiin valloittamaan saarta.

Minä toimin kartturina, vaikka Macki heti alkuun totesikin, että Maria ja kartta ei yleensä ole mikään paras yhdistelmä. Päätettiin lähteä ensin saaren poikki itärantaa katsomaan ja sen jälkeen ihan etelään. Fårösund ja Fårö olisi ollut hienoja, mutta ne jätettiin nyt sille varalle, jos innostumme purjehtimaan sinne.

Saaren poikki ajettiin aika tylsää tietä, metsää ja välillä pieniä taajamia, ei edes idyllisen näköisiä ihania kyliä. Tässä vaiheessa olin jo antamassa Öölannille voittoa 100-2 (koska Visby). Muutamien mutkien jälkeen tultiin Ljugarniin ja totesimme, että on sopivasti lounasaika. Ajettiin rantaan ja Ljugarnin satamaan, mistä löytyi kalakauppa, vohveliravintola ja sisustuskauppa. Käännyttiin ensin kalakaupan puoleen ja sieltä saikin sopivasti lounasta. Lapset tilasivat taas savustettuja katkarapuja, me kylmäsavustettua lohta. Ja oli kyllä täysosuma annokset! Jälkiruuat nautittiin vohvelikahvilassa. Nyt maistettiin paikallista jäätelöäkin, lapset tilasivat pelkät jäätelöt, me Mackin kanssa puolitimme vohveliannoksen, jossa päällä oli sopivasti kaksikin jäätelöpalloa. Oli hyvää!

Vatsat täynnä ja tyytyväisinä jatkoimme matkaa. Maisemat hieman paranivat, mutta vieläkin oltiin aika paljon metsässä. Ajeltiin aivan saaren eteläosaan, Burgsvikin ohi jatkettiin, lähes kärkeen asti, Hoburgeniin. Ja sieltä lopulta löydettiin minun bucket listilla olleet raukit! Eli meren hiomia kalkkikivimuodostelmia (määritelmä Wikipediasta). Niitä halusin ehdottomasti nähdä, enkä joutunut pettymään! Tämän päivän ehdoton kohokohta oli Hoburgen!

Käveltiin ylös rinnettä, kallion reunalle asti. Lapset kiipeilivät ja keksivät jo pikaisen kotileikinkin raukeilla. Kerrassaan henkeäsalpaavat maisemat ja uskomattomia muotoja! Niin tykkäsin! Paljon oli muitakin turisteja, mutta eipä sekään oikein haitannut, niin kaunista vain oli! Polku vein lopulta alas merenrantaan ja sielläkin jatkui samanlainen omituinen, mutta ihastuttava kauneus! Kiviä kivien perään, kalliota, missä näkyi kerrostumia, raukkeja vielä rannallakin. Lapset jaksoivat mielettömän hienosti kävellä ja kiipeillä kivillä.

Autolle palattuamme oltiin kaikki kävelystä, kiipeilystä ja helteestä väsyneitä. Etsittiin kartasta uimaranta ja ajeltiin eteläkärjen itäosaan. Kiva ja sopivan loiva ranta. Niin hienoa hiekkaa, että lopulta oli hampaat ja korvatkin hiekassa! Syötiin taas hieman eväitä rannalla, jäätelönmyyjältä saatiin vesipullotkin täytettyä.

IMG_1330

Paluumatka ajeltiin vain suorinta tietä Visbyyn. Aikuisia jo väsytti päivä, lapset jotenkin oudosti jaksoivat silti riehua autossa. Illallinen haettiin Österdahl Bryggasta, satamakonttorin vierestä. Ravintola oli saanut kehuja ja mainittiin myös Gotlannin parhaat ravintolat listalla. Me emme kuitenkaan olleet ihan ravintolakunnossa, joten menin kysymään, voiko tilata mukaan. Aluksi kokki pahoitteli, ettei enää anna mukaan, sen verran paljon lautasia häneltä oli hävinnyt. Harmittelin, mutta silloin kokki keksi ehdottaa, että jos haen veneestä omat lautaset, tekee meille kyllä annokset mukaan.

Huomenna varmaan lähdetään täältä. Stockholmveckan lähestyy ja satamassa alkaa jo nyt olla aika rauhatonta meno ja paljon isoja moottoriveneitä. Meidän aika ehkä siirtyä alta pois. 🙂 Mutta ihana, ihana on Gotlanti! En osaa sanoa lopulta, kumpi parempi Gotlanti vai Öölanti, joten suosittelen molempia!

11.7.2018 Visby

Jos eilen jo rakastuin ensi silmäyksellä Visbyyn, olen tänään ollut entistä vakuuttuneempi. Ihana kaupunki tämä on! ❤

IMG_1268

Aamu alkoi minulla mastossa. Ajovalo ei jostain syystä toimi, joten se piti mennä ylös irrottamaan. Ei kuitenkaan näyttänyt ihan suoraan palaneelta, mutta haettiin Watskista kuitenkin uusi ja pitää kokeilla uudella lampulla. En siis edes ihan ylös asti mennyt, eikä edes tuullut paljoa, mutta on se silti aika jännittävä tilanne olla ylhäällä, ainakin näin korkeanpaikankammoisena.

Laiskan aamun jälkeen lähdettiin kaupungille. Käveleskeltiin hetki ympäriinsä, mutta alkoikin jo olla lounasaika. Mentiin jonottamaan Creperies & logiin, kuuleman mukaan sieltä saisi hyviä lettuja. Jonotettiin jonkin aikaa ja suosittu paikka näytti olevan, koko ajan jono vain kasvoi, viisaimmat olivat tajunneet tehdä pöytävarauksen. Letut olivatkin lopulta hyviä, ei ehkä mitään ylisanoja aiheuttanut, mutta täyttäviä ja hyviä.

Lounaan jälkeen lähdettiin taas vaeltelemaan kaupungille, ilman mitään tarkempaa päämäärää. Käytiin tuomiokirkossa, en tiedä onko kaikissa keskiaikaisissa kirkoissa samanlaiset, mutta täällä isot kyntteliköt sai vedettyä alas kynttilöiden sytyttämistä varten. Kätevää! Kirkko oli kaunis, lasimaalaukset upeita.

Kirkolta jatkettiin portaat ylös ja upeat maisemat merelle yli Visbyn avautuikin mäen päältä! Niin ihania punaisia kattoja ja raunioita. Käveltiin kaupungin muurille asti ja taas en voinut kuin ihailla kaikkia taloja. Söpöjä pieniä, rapattuja taloja kiinni kaupungin muurissa, rakastan!

Kävelystä ja helteestä väsähtäneenä oli jo aika etsiä kahvilaa. Emme malttaneet etsiä idyllistä kahvilaa, niinpä otettiin vain joku kahvila turistialueelta, ei idyllinen, mutta cappuccinot kelvolliset. Vielä jäi saamatta Visbyn jäätelö, mitä useammasta suunnasta on kehuttu.

Kahvin jälkeen lähdettiin museoon. Meillä on nyt veneessä luettavana Mauri Kunnaksen Viikingit tulevat ja ei olisi voinut osuvampaa kirjaa tälle Gotlannin reissulle sattua! Kaikkea, mitä olemme kirjasta lukeneet, näimme nyt museossa. Oscar tiesi itse kertoa, mitä riimukirjoitukset ovat, millaisia laivoja viikingeillä olikaan ja mitä reittejä kulkivat. Vaikka suurimmat pisteet lasten mielestä tietenkin menivät museon toisen kerroksen Skepp & Skoj -leikkipaikalle. Siellä viihtyivät leikkimässä hyvän tovin. Ja saivat leikkikaverinkin ihan hetkessä, kätevää, kun puhuvat paikallista kieltä. 🙂

Illalla yritettiin vielä ottaa koko perheen leffailtaa, mutta se päättyi kuten kaikki leffaillat nykyään, Heddaa alkoi pelottaa ja itkettää. Me menimmekin sitten Heddan kanssa hyttiin lukemaan kirjoja poikien katsellessa leffaa. “Kirjat onkin paljon kivempia kuin leffat!” nyyhkytti Hedda.

 

10.7.2018 Gotlantiin!

Engine run: 2h

70 NM

“Hullu vaimo, raskas elämä”, totesi Macki aamulla ja lähti toteuttamaan jälleen yhtä unelmaani. 😀 Gotlantiin! Siitä olemme monena vuonna puhuneet, mutta aina on ollut jotain, Stockholm veckan, tuulet ihan väärästä suunnasta tai muuta. Mutta tänään kaikki osui kohdilleen.

Koska matka tosiaan on pitkä, mistä suunnasta tahansa lähestyy Gotlantia, lähdimme ajoissa liikenteeseen. 5:20 olimme jo irti laiturista, samaan aikaan lähti toinenkin vene, kohti Gotlantia myös, mutta Fårön ilmeisesti. Kaunis aamu oli, linnut lauloivat uskomattoman paljon, aurinko nousi Landsortin takaa.

Nostimme genaakkerin. Alkumatkasta tuuli oli vähän turhankin kevyttä, mutta sinnillä jatkoimme hiljakseltaan etenemistä. Tuuli heräsikin ja saatiin genaakkerilla tosi kivat vauhdit. Navigointihan tänään oli helppoa, tasan yksi waypoint, ei saaria, ei kiviä, ei merimerkkejä. 😀 Muutaman tunnin purjehduksen jälkeen tuuli kääntyi sen verran vastaan, että laskettiin genaakkeri ja tultiin loppumatka genoalla. Tuuli vaihteli, samoin vauhti. Mutta hienosti jaksettiin kaikki, eden minulla ei tullut loman toisellakaan ylityksellä tuskaa. 🙂 Pari viimeistä tuntia kyllä ylityksissä on aina ne pahimmat, maata näkyvissä, muka niin lähellä, mutta silti vielä niin kaukana.

Tultiin Visbyyn kuuden aikoihin, satamakapteeni oli kumiveneellä opastamassa. Oli jopa valinnan varaa paikoissa, tultiin laituriin poijupaikoille, kun ei edes tiedetty, mitkä paikat olisi hyvät. Musiikkia ja juhlintaa päiväaikaan, mutta ainakin nyt illalla vaikuttaa rauhalliselta.

Tänään käytiin keskustassa pienellä kävelyllä. Lapset saivat purkaa energiaa ja me pääsimme hieman ottamaan ensimakua Gotlannista. Ja niin kaunista! Rakkautta ensisilmäyksellä! Olisin taas voinut kuvata jokaisen talon ja kadun! ❤ Täällä viivymme ainakin nyt muutamia päiviä, tosin sunnuntaina alkaa Stockholm veckan, joten todennäköisesti tahdomme silloin pois alta.