23.9.2017 Jussarö

Engine run: 0,5h

20 NM

Hyvin nukutti koko porukkaa, aamulla kahdeksan maissa heräiltiin. Hauska oli illalla vielä pimeässä seurata lossin valoja. Lämmin ja pimeä syysilta oli! Ja kuulemani huhu todella oli totta, Barösundista saa vettä. Ainakin vielä tänä vuonna tosin oli irrotettava letku, mutta jokaisessa sähkötolpassa oli vesihanakin. Satamakonttori sen sijaan ei ollut auki, eikä mitään tietoa missään, olisiko jossain vaiheessa päivää auennut. Ilmeisesti Barösund on mennyt virallisesti jo kiinni.

Lähdettiin vielä jatkamaan länttä kohti. Tuuli jälleen idästä, aluksi siinä 5m/s paikkeilla. Nostettiin purjeet ja tultiin leppoista tahtia Barösundista pois. Kaunista on syksyinen saaristo! Ruskaa siellä täällä ja muita veneitä todella harvakseltaan. Aurinko paistoi eikä edes merellä kovin kylmä ollut, pipo toki päässä, mutta ei jäätymistä. Vieläkään. 😉

Tuuli yltyi päivän mittaa. Ennusteissa oli koko ajan puhuttu niin eiliselle kuin tällekin päivää siinä 6 m/s paikkeilla tuulta, oikeasti molempina päivinä on lopuksi oltu yli 10 m/s  lukemissa. Mukavalla vauhdilla tultiin ja ihan loppumatkasta saatiin jo sen verran kulmaakin, että kallistuikin vene jo ihan mukavasti. Lapset vaelsivat, välillä koko porukka ulkona, välillä sisällä. Mukavasti kuitenkin keksivät tekemistä yhdessä.  Trunsön kohdalla reivattiin genoaa hieman, vauhti pysytteli silti edelleen 7 solmun paikkeilla. Mukava purjehdus!

Puolen päivän aikoihin tultiin lähes tyhjään satamaan Jussarössa. Kovasta tuulesta huolimatta rantautuminen onnistui hyvin. Päivän mittaa veneitä tuli enemmänkin, illalla jopa yllättävän täynnä laituri. Kiinni on ilmeisesti tämäkin satama, kahvila kiinni, eikä mitään muutakaan paikkaa, minne maksaa satamamaksua, missään. Sähkö kuitenkin tulee vielä laiturille.

Lähdettiin kävelylle saareen. Jussarön mielenkiintoinen historia kiinnosti lapsiakin ja saaren historian innoittamina lapset etsivät rautaa ja puhuttiin armeijasta, varsinkin mitä eroa on armeijalla ja sodalla. Rannalla leikittiin pitkään. Tuuli aika tavalla, meri vaahtopäissä ja kallioilla tuntui kuin tuuli veisi pienimmät mukanaan. Silti lapset viihtyivät hyvin ja jaksettiin kauan leikkiä. Muut lähtivät rannalta vielä pidemmälle kävelylle, me Heddan kanssa palasimme veneelle. Hedda nukahti pienille päikkäreille, minä viikkasin purjetta ja siivosin kantta. Näköalatorni oli ollut jo kiinni, auki kuulemma 1.6.-31.8. välisenä aikana. Olisikohan noi samat päivämäärät sitten satamankin viralliset aukioloajat, ehkä.

Muutkin palailivat veneelle ja alkoivat kalastaa. Kala ei kuitenkaan oikein syönyt, joten haavittivat meduusoja ja tutkivat niitä. Meduusoja on nyt tosi paljon, ihan lauttoina. Vesi on tosi kirkasta, joten näkee syvemmällekin ja meduusoja kyllä riittää! Kuulemma puhtaan veden merkki. Nämä Suomessa tavattavat meduusathan ei polta, joten lapsetkin saivat aivan rauhassa tutkia niitä.

Ruuan jälkeen paistettiin lettuja. Alvar tosin oli päässyt juuri kalastamisen makuun, eikä malttanut edes lettuja tulla syömään. Särkiä kantoi ämpäreihin kymmenisen. En ole kyllä vieläkään aivan varma, mikä diili oli, ilmeisesti seurasi haavin kanssa yhtä kalalla ollutta miestä ja keräsi roskakalat häneltä! 😀 Mutta tyytyväisiä ilmeisesti molemmat.

Oscar putosi kalliolta mereen. Olivat niitä meduusoja pyydystämässä ja monta kertaa oltiin taas varoiteltu, että älkää menkö niin lähelle vesirajaa. No, olin juuri itse lähdössä ulos, vasta toinen kenkä jalassa kun huuto alkoi kuulua! Onneksi oli pelastusliivit päällä ja Alvar oli aivan vieressä ja sai Oscarin vedettyä kalliolle. Säikähdyksellä selvittiin, vaatteita vaihtamaan veneeseen ja poika vaan lämpimään.

Pitkän ja vaiherikkaan päivän päätti vielä leffailta, Zootropolis katsottiin yhdessä. Vähän turhan jännittävältä vaikutti meidän lapsille ja serkut kuulemma olivat sen jo nähneet, mutta mukava leffailta silti.

18.9.2016 Jussarösta kotiin

Engine run: 1,5 h

30 NM

Oli kyllä kylmä aamu! Lähdettiin koko kahden veneen porukalla käymään aamukävelyllä etelärannalla ja kyllä paleli alkumatkan! Vaatetta oli kaikille ihan kunnolla puettu, mutta kyllä silti piti lähteä pipoa hakemaan itsellekin. Aamuissa ja illoissa sen syksyn kyllä parhaiten tuntee.

img_0693

img_0696

img_0705

img_0707-1

Tällä kertaa löydettiin kohtuu suoraankin rannalle. Etelärannalla sitten olikin jo lämpimämpää, alkoi kädessä kannettavat pipot, hanskat, takit ja lopulta jopa haalaritkin, lisääntyä. 🙂 Kaunista, niin kaunista! Ensin tultiin Toiveellisen rauhan aukion ohi (tällainen portti oli rakennettu 🙂 ) kiviselle rannalle. Heddan paratiisi! Hän onnellisena keräili kiviä ja lähti merta kohti hokien: “heittää!” Ei ihan mereen asti kyllä yllättäen riittänyt neidin heitot. 😀

img_0717-1

img_0721

img_0727

img_0731

Jatkettiin upeita kallioita pitkin eteenpäin, samoja siltoja, missä perhekuvia aikoinaan otettiin. Nyt oli ajatuksena uusia samalla paikalla kuvia, mutta Oscar viiletti jo joukon ensimmäisenä, joten ei jaksanut alkaa häntä takaisin kutsumaan, onhan noita kuvia. 😉 Noustiin vanhalle kaivostornille, Oscarkin kävi hämmästelemässä rikkinäisiä taloja. Kyllä jopa lapset huomaa, että Jussarö on erilainen saari, Vilmakin kyseli rikkinäisistä taloista.

img_4834

img_4837

img_4839

img_4845

img_4852

img_4856

img_4857

Aamulenkin jälkeen lähdettiin molemmat veneet liikenteeseen. Oltiin varauduttu ihan moottorimarssiin, sillä tuulta ei ollut luvattu oikein nimeksikään. Iloiseksi yllätykseksi kuitenkin jonkin verran tuuli, joten nostimme purjeet. Vauhti ei päätä huimannut, mutta yli neljää solmua kuitenkin koko ajan. Mukavan leppoista. Tuuli kuitenkin kuoli aika piankin, joten käynnistimme moottorin, mutta jätimme storan ylös tuulta etsimään. Bågaskärin länsipuolella sitten yllättäen taas saatiinkin vauhtia. Minä olin ruorissa ja sanoinkin Mackille, etten ole enää varma kumpi meitä vie, moottori vai tuuli. Genoa takaisin ulos, moottori sammuksiin ja pääsimme taas nauttimaan tosi hauskasta loppumatkasta!

img_0747

img_0744

img_0742

img_0750

img_0753

img_0757

img_0758

Hedda nukkui pitkät unet ja Oscarkin nukahti hetkeksi. Macki oli luvannut tarjota kahvit satamassa kavereilleen, joten söimme illallisen vähän aikaisemmin ja vielä matkalla. Kiirehän silti tuli ja kaverit kolkuttelivat jo portilla, vaikka meidän vene oli vielä aivan räjähdyksen jäljiltä! Paniikkisiivous ja ehkä saatiin jonkun näköiseksi vene. 🙂 Me lähdimme alta pois ja päästimme miehet keskenään koputtelemaan venettä ja vaihtamaan kuulumisia. Ehkä Macki sai purjehduskuumetta taas tartutettua ja meillä on ensi kesänä lisää purjehdusperheitä?  😉

img_0768

img_0774

img_0776

Ehdottomasti yksi kesän parhaimmista viikonlopuista takana! Kelit oli kohdallaan, mutta ennen kaikkea iso kiitos Bergströmeille upeasta viikonlopusta!

17.9.2016 Genaakkerilla Jussaröön

Engine run: 1h

25 NM

Rauhallinen yö ja leppoinen aamu Sådössä. Aamukahvit juotiin mökissä lasten katsellessa aamupiirrettyjä, lauantaiaamun rauhaa! Aamukahvilla päätettiin lähteä Jussaröön, kiva genaakkerikeli sinne suuntaan.

img_0584

img_0590

img_0602

Oscar halusi taas Fannyn kyytiin ja kun Pia ja Marcus olivat monesti vakuutelleet, että saa heidän puolestaan tulla, kevennettiin me miehistöä yhdellä. Lähdimme heti ulkoreitille, tuulta etsimään. Pääsääntöisesti koko päivän oli aika kevyt tuuli, hetkittäin kävi jopa 5 m/s, mutta enimmäkseen siinä 3-4 m/s. Vauhti pysytteli kuitenkin noin neljässä solmussa. Meillä oli aluksi hyvä takaa-ajo Fannya kohti, saavutimmekin hyvin, mutta epäonnistuneet jiipit (myötätuulikäännös) päästivät Bergströmit taas karkuun. Vasta kolmas jiippi onnistui, sen jälkeenkin onnistuimme sähläämään. Mm. skuutti meni veneen alle, tällaisia pieniä. 😉 Vähän on vielä treenaamista tolla saralla.

img_0606

img_0611-1

img_0686

img_0689

img_0690

img_0620

img_0414

Saimme kuitenkin Fannyn lopulta kiinni ja purjehdimme jutteluetäisyydellä. Oscarkin kävi moikkaamassa meitä kansiluukusta, ei kuitenkaan pyytänyt vaihtaa venettä. 🙂 Tuuli kuitenkin alkoi heiketä, ennusteetkin lupailivat tuulen loppuvan kokonaan iltapäivällä ja iltaa kohti. Niinpä loppupätkä tultiin moottorilla. Ehdin siinä moottorimarssin aikana tehdä omenapiirakan puoliksi valmiiksi, jotta välipalalle saatiin koko porukalle omenapiirakat.

img_0417

img_0418-1

img_0421

Jussarössa oli laiturissa yllättävän paljonkin veneitä, mutta jostain syystä veneitä lähti paljon pois tuolloin iltapäivällä. Varmaankin katsoivat, että kaksi veneellistä lapsiperheitä, äkkiä toiseen paikkaan! 😀 Hyvin oli kuulemma Oscarilla mennyt vierailu ja aivan vakuuttunut oli poika, että Fannyssa on kivempaa kuin Galateassa. 🙂

img_0640

img_0642

img_0643

Omenapiirakan jälkeen lähdimme koko porukalla näköalatornille. Hienosti lapsetkin jaksoivat kävellä! Näköalat olivat – edelleenkin 😉 – upeat. Tullessamme alas tornista, unohdimme jälleen kerran oven ulkopuolella olevat muutamat portaat. Minä unohdin varoittaa ja Oscar unohti varoa. Ne on vaaralliset portaat! Ulko-oven avaa ja heti siitä lähtee pari porrasta alas kalliolle. Oscar ei näitä portaita huomannut vaan sukelsi suoraan naama edellä kallioon! Heti kun hän oli kaatunut, muistin, että niinhän taisi kaatua niissä toukokuussakin, mutta silloin ei näin pahasti. Raukalla tuli verta nenästä ja otsassa sekä silmän alapuolella asvaltti-ihottumaa! Varmasti tulee pahan näköinen silmä! 😦

img_0646

img_0647

img_0649

img_0652

Kävimme vielä seikkailemassa tunneleissa, jotain bunkkereita kai ne oli. Oscarkin innostui tunneleiden ajaksi vielä mukaan, sen jälkeen taas alkoi itkettää ja pyysi päästä Mackin reppuselkään. Niin mentiin sitten kotimatka kantaen. Vielä syödessä, vaikka muuten oli jo huuto loppunut ja iloinen poika taas, valitti, että nenään ja silmään sattuu. Annoin lääkettä ja aikaisin nukahti raukka. Toivotaan, että unta riittää aamuun asti ja että uni parantaa nämä haavat. 😦 Varokaa siis muut Jussarössa kulkijat, tornin oven takana portaat jatkuvat!

img_0665

img_0666

img_0667

img_0670

img_0672

Tänään syötiin iltapala meidän veneessä. Hedda nukkui niin pitkät päikkärit, että uni ei sitten illalla tullutkaan. Joten hän sai tänään osallistua aikuisten iltapalalle. 🙂 Isot kiitokset taas kerran hauskasta päivästä Fannyn miehistölle! Ja kiitos kuvista, osa näistä kuvista Markus ja Pia Bergströmin.

img_0683

img_0685

 

28.5.2016 Elisaaressa ensimmäistä kertaa 2016

Engine run: 4h

20 NM

Kaasupullo vaihdettu illalla

Jos eilinen aamu laittoikin arvioimaan elämäntapamme mielekkyyttä, tämä aamu varmisti, että on tämä se oikea tapa elää! 😉 Yö nukuttiin rauhallisesti ja aamulla jopa seitsemään asti. Aamupala ja aamupesut sujuivat harmoniassa. Aamukävelylle lähdimme koko porukalla, kaikilla oli hyvä fiilis ja kaikki jaksoivat kävellä ja seikkailla kallioilla ja metsissä. Näin perheen pitääkin toimia! 😀 (Isot naurut, koska tiedän todellakin – ja viime bloggauksessa siitä kirjoitinkin – ettei todellakaan yleensä toimi näin!) Huomaa muuten, että ollaan ulkosaaristossa, selkeästi kevät vielä jäljessä täällä. Valkovuokot kukkii vieläkin ja omenan kukat vasta odottelevat puhkeamistaan. Näin rauhallista meillä siis oli, että pystyi luontoakin tarkkailemaan. 🙂

Käytettiin vielä Cafe Ön palveluita aamukahveilla ja sen jälkeen irrotimme köydet. Lähdimme Munckshamnin suuntaan, ajattelimme ensin jäädä sinne, kiva saari kun on. Tuuli kuitenkin aika navakasti suoraan idästä, eikä Munckshamin satama ole itätuulelle suojassa. Tuulen ennustettiin vielä iltaan mennessä yltyvän, joten päätimme sittenkin Munckshamin kohdalla kääntyä itään kotia kohti. Kotiin ei sentään tultu, vaan vastatuulessa puksuttelimme moottorilla Elisaareen. Lapset nukkuivat kunnon päikkärit, herättelimme heidät lounaalle vasta vähän ennen Barösundia.

Elisaareen rantauduimme kovassa itätuulessa. Tosi kova tuulenpuuska sattui tulemaan juuri kun olin poijun kohdalla. Hyvin meni rantautuminen kuitenkin. Vasta ihan illalla tuuli tyyntyi, muuten itätuulen kyllä tunsi varsinkin veneessä koko päivän. Käytiin nauttimassa munkit kahviossa, kauden ensimmäinen Elisaari-vierailu! Tämän päivän hitti oli kallioilla leikkiminen, useaan otteeseen leikimme siellä ja mikäs olikaan leikkiessä. Aurinko paistoi ja metsän suojassa tuli jopa kuuma! Lapset oli siis mielettömän likaisia, mutta niin onnellisia! Tämä päivä on ollut hyvä. Tämä päivä on ollut todellista perheonnea!

IMG_0146

IMG_0147

IMG_0148

IMG_0149

IMG_0150

IMG_0160

IMG_0151

IMG_0152

IMG_0153

IMG_0154

IMG_0155

IMG_0156

IMG_0157

IMG_0158

 

27.5.2016 Pitkästä aikaa Jussarö!

Engine run: 3,5h

30 NM

Tänä viikonloppuna Macki käytti vanhan lomapäivän ja minä yli menneitä tunteja ja päätimme lähteä jo aamusta merelle. Lähtö oli taas sellainen että pisti miettimään koko elämäntapaa! Molemmat lapset huusivat ja minulla järkyttävä päänsärky. Mutta päästiinpä matkaan ja taas tilanne rauhoittui kun merelle päästiin.

Mackilla, vaikka lomapäivää yrittikin viettää, oli puolen päivän aikoihin palaveri, joten puksuttelimme moottorilla sisäreittejä saaristosta nauttien Barösundiin. Syötiin lounas, jonka jälkeen me lähdimme lasten kanssa kävelylle ja Macki sai keskittyä palaveriinsa veneessä ilman meidän huutokuoroa. Kyllä oli taas Barösundin luonto kaunis! Käveltiin – Oscar pyöräili tietenkin – Elisaaren suuntaan. Niin kesäistä! Hiekkatie pölisi, linnut visersivät ja ampiaiset pörräsivät, mikä mieletön tunnelma! Pitihän se kesän kunniaksi jätskit ostaa! Barösundin kaupassa on muuten myös Inkoon apteekin lääkekaappi, sain ostettua vähän lisää lasten särkylääkettä veneeseen. Tosi huippu toi kauppa!

Jätskien ja palaverien jälkeen jatkoimme matkaa. Barösundista tulimme vielä moottorilla ulos, mutta kun pääsimme ulos, nostimme lopulta purjeet! Heddan päikkärit jäi aika lyhyiksi, niinpä oli neiti hieman ailahtelevalla tuulella. Pääsääntöisesti kuitenkin saatiin ihan mukavasti purjehdittua, ihan loppumatkaksi lapset saivat mennä sisälle levähtämään ja katsomaan Ryhmä Hauta. Koko päivä auringossa kuitenkin, teki ihan hyvää ottaa pieni lepo sisällä.

Jussarössa oltiin viimeksi kolme vuotta sitten, kun Oscar oli puolivuotias! Yhtä mielenkiintoinen paikka edelleenkin, kaikki rauniot ja rappioromantiikka. Ja häikäisevä luonto! Tää on ihana saari! Vierassatamamaksu on 20€/vuorokausi, mikä on kyllä aika paljon. Sähkö toki kuuluu hintaan, mutta silti. Satamassa oltiin pitkään ainoita, vasta illalla saatiin toinen purjevene laituriin.

Syötiin Cafe Ön mielettömän hyvät lohisopat ja lähdettiin näköalatorniin. Vahtitorniin, kuten Ryhmä Hau -fani intoili. 🙂 Mielettömät maisemat siellä olikin, tosin ikkunoita ei enää saanut avattua, joten kuvista tuli huonoja. Ja lämpöä tornissa oli ehkä +40, joten ei siellä kauheen kauaa viihtynyt.

Pitkä purjehdus takana, pitkä ja helteinen päivä sekä lapsille että meille aikuisillekin. Illalla väsähtivät vähän kaikki! Onneksi lapset nukahtivat helpolla tänään ja pääsin nauttimaan siitä, mitä koko talven on odottanut; iltateet kannella! Niin parasta! Eikä edes kylmä, ainakaan villapeiton alla. 😉

IMG_0120

IMG_0121

IMG_0122

IMG_0124

IMG_0125

IMG_0126

IMG_0127

IMG_0128

IMG_0129

IMG_0130

IMG_0131

IMG_0134

IMG_0133

IMG_0135

IMG_0136

IMG_0137

IMG_0138

IMG_0139

IMG_0140

IMG_0141

IMG_0142

IMG_0143

IMG_0144

IMG_0145

 

2.8.2013 Siuntioon

Engine run: 10 min
30 NM

Sannalla olisi taas lauantai-aamuna töitä, niinpä lähdimme heti aamusta Pickalaa kohti. Oscar ehti saada puuron, muille teimme aamupalan – oikeen munakkaan kera 🙂 – matkalla. Aluksi näytti vähän harmaalta, mutta päivän mittaa keli parani ja saimme oikein mukavan purjehdussään.

Koska keli oli mitä parhain purjehtia, jopa shortseissa tarkeni, päätimme tulla ulkokautta takaisin. Tällä kertaa ei siis Barösundia. 🙂 Vaihdoimme genoan ykköseen vauhdissa, väliin purjehdimme naisporukalla, väliin koko miehistöllä, kun Oscarkin halusi päiväunien sijasta purjehtia. Kiva päivä olikin.

Ja kiva reissu! Kiitos Sannalle tiskaamisesta, lapsenhoidosta mutta ennen kaikkea loistavasta seurasta. Oli niin mukava saada sut vieraaksi veneellemme!

20130802-203348.jpg

20130802-203357.jpg

20130802-203409.jpg

20130802-203415.jpg

20130802-203425.jpg

20130802-203432.jpg

20130802-203441.jpg

1.8.2013 Jussarö

Engine run: 2,5h
Tankattu: 10l

Yöllä satoi kaatamalla, ukkonen jyrisi sekä salamoi. Heräsimme välillä todeten, että satoihan sitä ja jatkoimme hyvillä unilla aamuun asti. Otimme rauhallisen aamun, nautimme aamupalasta, tarkastelimme tuulia ja päätimme jatkaa Jussaröön.

Tuuli suoraan vastaan ja ajoimme Barösundin moottorilla. Katselimme bensa-asemia ja mietimme, pitäisikö tankata. Noh, kai siellä vielä on, ei jaksa pysähtyä kun Oscarkin nukkuu niin kivasti päikkäreitä, ajattelimme. Jatkoimme matkaa ja piakkoin moottori sammui… Niinhän se diesel olikin lopussa! Onneksi varakanisteri oli täynnä, tankkasimme sieltä 10l, Macki ilmasi moottorin ja pääsimme taas jatkamaan matkaa. Samalla kuitenkin nostimme purjeet, tuuli ihan kivasti ja kryssimiseen oli hyvin tilaa. Pilvet jäivät Inkoon suuntaan ja mitä lähemmäs Jussaröä saavuimme, sen kirkkaampi taivas oli. Vastaan tulevissa, myötätuuleen purjehtivissa veneissä tarkenivat jopa bikineissä ja ilman paitoja! Meillä ei sentään niin lämmintä ollut, mutta kiva purjehdussää silti!

Rantauduimme Jussaröön. Ensitöiksemme lähdimme pizzalle kahvioon ja katsoimme dokumenttia Jussarön saaresta. Tällä on siis ollut ensin kaivos joka on 1960-luvun lopulla suljettu. Sen jälkeen (tai osittain yhtäaikaakin) on saari ollut armeijan käytössä ja rakennuksia on käytetty kaupunkisotaharjoituksiin. Ja tylyn näköisiä ne rakennukset olikin! Täynnä luodin reikiä! Tervetuloa Sarajevoon!

Käytiin kävelyllä ja kiivettiin näköalatorniin, missä oli myös ilmatieteenlaitoksen havaintoasema. Hienot oli maisemat eikä tällä kertaa niin paljoa huimannut maisemien katselu. Kävelimme vielä rannan kautta takaisin satamaan. Ranta oli jännä, siellä oli mustaa hiekkaa! Tosi mageen näköinen! Ja rannan kallioilla oli vieraskirja, ihmiset olivat kivillä kirjoitelleet nimiään, hauska! Erikoinen, mielenkiintoinen saari tämä Jussarö on!

Illalla vielä kävimme Sannan kanssa nauttimassa rantasaunasta. Oikein kunnon mökkisauna, paitsi että tosi iso sellainen. Mutta löylynheitto ei tapahtunutkaan ihan perinteisesti, vaan lauteilla oli saavi josta lähti putki kiukaan päälle. Ja letkussa oli pumppu, mistä pumpattiin vettä kiukaalle. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa… 🙂

Ilta vietettiin taas rauhallisesti jutellen mukavia. Viereiseen laituriin on rantautunut joku ihme alus, missä kuuluu olevan disko. Toivottavasti tanssit ei ihan kauheen kovasti koko yötä kuulu tänne asti! 🙂

20130801-225236.jpg

20130801-225242.jpg

20130801-225258.jpg

20130801-225309.jpg

20130801-225324.jpg

20130801-225342.jpg

20130801-225416.jpg

20130801-225433.jpg

20130801-225447.jpg

20130801-225502.jpg

20130801-225519.jpg

20130801-225535.jpg

20130801-225550.jpg

20130801-225610.jpg

20130801-225628.jpg

20130801-225755.jpg

20130801-225810.jpg

20130801-225829.jpg