28.7.2016 Lappo

Engine run: 45 min

15 NM

Kaasupullo vaihdettu

Tänään nukuttiin Heddan kanssa pitkään ja herättiin vasta puoli yhdeksältä. Pojat olivat jo ylhäällä ja syöneet jo aamupalankin. Mutta vanhuus varmaan tullut, puoli yhdeksään nukkuminen aiheutti hirvittävän päänsäryn! Takavuosien minua ajatellen uskomatonta!!

IMG_0229

DSC_0615

Lähdettiin siis liikenteeseen tavallista myöhempään, Seglinge oli jo hyvinkin tyhjä siinä vaiheessa. Matka ei tänään ollut pitkä ja loman ensimmäinen vesisadepurjehdus, tosin aika kevyttä ja lämmintä pisarointia tänäänkin. Kiva purjehdus oli! Mutkitteleva reitti, joten purjeita päästiin säätämään koko ajan. Ja ihan loppusuoralla voitettiin 38 jalkainen – tosin Bavaria – hienosti! Niin kivaa oli! Lapsetkin pääsääntöisesti tappelematta viihtyivät sisällä, välillä toki pientä nujakkaa ja ulos ilman pelastusliivejä karkailua.

IMG_0231

DSC_0616

IMG_0232

Tultiin yhdentoista jälkeen Lappoon. Paikka ihan samanlainen, kuin kolme vuotta sitten! Laituri vanha ja paikoin aika lahonneenkin näköinen, mutta ihan hyvin toimiva. Hyvin on tilaa vielä illallakin, yksi laituri, mutta se on pitkä. Toinen laituri on lähinnä tankkausta ja septitankin tyhjennystä varten, siinä laiturissa pitäisi olla syvyyttä meillekin “viidennestä tolpasta eteenpäin”, huomenna aamulla nähdään, kuinka käy!

IMG_0236

IMG_0240

IMG_0243

Minä jäin laittamaan ruokaa sillä aikaa kun Macki ja lapset lähtivät käymään ensimmäisellä seikkailulla rannassa. Lapsethan ovat joka paikkaan kun tullaan, niin innoissaan lähdössä maihin, joten aina toisen pitää lähteä heidän kanssaan purkamaan hetkeksi energiaa, sitten voidaan alkaa miettiä mitä missäkin paikassa kannattaisi tehdä. 😀 Sataa tihuutteli, joten ruuan jälkeen otettiin kaikki vähän lepoa veneessä. Päivän mittaa käytiin kaikki vähän vuorotellen tutkimassa lähialuetta.

IMG_0245

IMG_0246

IMG_0249

IMG_0250

Kaupasta löydettiin ihan tuoreita ahvenfileitä, jotka paistettiin pannulla. Slurps! Täällähän olisi kuulemma kuuluisakin ravintola Galeasen, mutta me emme siellä vielä toisellakaan visiitillä käyneet. Ravintola Galatea haastoi Galeasen. 😉 Hyvää ruokaa ravintola Galateassa tänään kyllä tarjottiin, niin hyvät ahvenet!

IMG_0251

17.7.2013 Lappo

Engine run: 45 min

Aamulla taas heräsimme tuulen ujeltaessa mastossa. Ei kuitenkaan tuullut ihan yhtä paljoa kuin eilen ja sääennusteet lupailivat tuulen rauhoittuvan päivän aikana. Niinpä aamiaisen jälkeen lähdimme. Vähän jännitti lähtö niin kovassa tuulessa ja aallokossa, mutta hyvin meni. Kun pääsimme matkaan, ei tuuli niin pahalta tuntunut, kuin mitä pelkäsin. Puuskissa varmasti silti yli 10 m/s ja yhden puuskan aikana nopeusmittari näytti jopa 23 solmua! 🙂 Oli kuitenkin myötätuuli, joten ei tuntunut niin pahalta, vaan oikeastaan matka taittui aika hyvin.

Oscar nukahti juuri ennen Lappoa ja ehdinkin jo riemuita, että nyt menee purjeiden laskemiset ja rantautumiset helposti, mutta mutta… Nukkui ehkä vartin ja oli taas hyvinkin hereillä. Purjeet laskettiin huutokonsertin tahdissa, mutta rantautumisen istui kiltisti lauleskellen ja maissinaksua syöden (hoksattiin vasta nyt tämä kaikkien pikkulasten vanhempien salainen ase! 🙂 ) Tänään tultiin vain aika lyhyt matka, joten olimme tosi hyvissä ajoin perillä.

Lappossa laitoimme ensimmäiseksi lounasta, Macki kävi hoitamassa satamamaksut ja varaamassa pyykkivuoron. Lounaan jälkeen lähdimme kävelylle. Oscar päätti edelleen olla nukkumatta, yllättävän hyvällä tuulella oli kuitenkin. Mistäköhän se keksii näitä päiviä, ettei yhtäkkiä haluakaan nukkua päiväunia? No, öisin nukkuu kuitenkin aina sen 10-11h, joten kyllä se taitaa tarpeeksi unta saada. Kaunis paikka tämä Lappo! Tosi idyllisiä maisemia, juuri sellaisia, joita ajattelee kun miettii Ahvenanmaata. Postikorttimaisemia! Varmasti tällä saarella asuu vain onnellisia ihmisiä! 😉

Kävelyn jälkeen pientä päivälepoa kaikilla ennen kuin aloitin noin neljän tunnin pyykkiurakan, kaksi tuntia pesua ja kaksi kuivausta. Nyt on taas puhdasta vaatetta perheelle! Lappossa on ihan kohtuu hyvä kauppa, käytiin siis taas täydentämässä varastoja.

Täällä on myös saaristomuseo, joka oli auki vain pari tuntia aamupäivällä ja pari iltapäivällä. Kun iltapäivällä aukesi, menimme käymään museossa. Aika pieni museo ja aika kallis siihen nähden, 4e/hlö, mutta kiva kuitenkin, että sellainen on tehty. Kauniita veneitä siellä oli ja hienoja vanhoja valokuvia.

Ja illallinen! Tänään syötiin ihan omassa veneessä Mackin paistamat entrecoteet. Ja millaiset pihvit olikin! Ostin kaupasta pihvit, missä mainostettiin, että kyseessä on lähiruokaa, Ahvenanmaalaisen tuottajan Kent Johanssonin tilalta. Siis se pihvi! Ehkä elämäni paras entrecotee! Pihvi, joka saisi vannoutuneenkin kasvissyöjän lankeamaan! Ateria, jonka takia yksistäänkin kannatti purjehtia Ahvenanmaalle! 🙂 Täytyypä kotona alkaa tarkkailla kauppojen tiskejä, jos jostain saisi saman tuottajan tuotteita.

Tuuliennusteet eivät näytä hyvältä, perjantaista ainakin tiistaihin asti on luvattu jatkuvasti yli 10 m/s koko Turun saariston alueelle. Pitääpä miettiä yritetäänkö huomenna mahdollisimman pitkälle itään, ei ehkä tunnu järkevältä istua viikkoa veneessä (tuhlata viikkoa kesälomasta) jonkin pienen saaren vieraslaiturissa. 🙂

20130717-215916.jpg

20130717-215930.jpg

20130717-215938.jpg

20130717-215946.jpg

20130717-215954.jpg

20130717-220027.jpg

20130717-220040.jpg

20130717-220048.jpg

20130717-220057.jpg

20130717-220105.jpg

20130717-220121.jpg

20130717-220230.jpg

20130717-220247.jpg

20130717-220255.jpg

20130717-220309.jpg

20130717-220316.jpg