21.7.2016 Nynäshamnin kautta Sadelögaan

Engine run: 2,5 h

28 NM

Tankattu 20 l

Vaippakriisi selätetty! 🙂 Aamulla suuntasimme Nynäshamniin vaippakauppaan ja tankkaamaan vettä ja dieseliä. Tankkasimme ensin, sitten minä juoksin kauppaan, joka oli siis noin viiden minuutin matkan päässä satamasta. Macki ja lapset odottivat satama-altaassa ja poimivat minut sitten aallonmurtajalta, ystävälliset ruotsalaiset auttoivat mamman ja ostokset kyytiin ja hieman nauroivat, kun meidän pikkumiehistö oli vastaanottamassa keulassa. 🙂

IMG_4180

IMG_4184

IMG_4186

Pikaiselta silmäykseltä siis Nynäshamnin satama on tosi iso! Samasta satamasta lähtee myös Gotlantiin lauttoja. Satamassa näytti olevan myös oikein kunnon turistiloukkoja punaisissa satama-aitoissa. Leipomoa, savustamoa, matkamuistoja… Savustamossa kävin vilkaisemassa, jos olisi saanut nopeasti lounaaksi savukalaa, mutta niin oli pitkät jonot, etten sitten jäänyt jonottamaan. Nynäshamnin keskusta taas oli aika mitäänsanomattoman näköinen, tosin näin siitä tasan kauppareissun verran, eli voi siellä jotain kauniitakin paikkoja olla.

IMG_4188

IMG_4190

Me jatkoimme kuitenkin matkaa, tänään ei vaippojen lisäksi muita palveluita tarvittu, joten päätimme tutustua paljon puhuttuihin luonnonsatamiin. Nynäshamnin jälkeen nostimme purjeet ja lähdimme kryssimään. Lapsien lounasta siirrettiin hieman sipsipussin lopulla (hyi miten vastuuttomia vanhempia!!), mutta pakko se oli silti kesken kryssimisten lähteä ruuan laittoon. No, lapset ja aikuisetkin saatiin syötettyä, lapset nukutettua ja juuri kun minäkin olisin ihan kunnolla voinut keskittyä purjehtimiseen, päätettiin ottaa purjeet alas. Utön viertä purjehtiminen oli kipparin mielestä kestänyt liian kauan ja ollut liian raskasta, mulla sekin pätkä oli mennyt miehistöä palvellessa; olin nimittäin laittanut ruuan, syöttänyt lapset (ettei sopat lentele seinille kryssiessä), tarjoillut kipparille ruuan ja lopulta laittanut itselleni annoksen ja henkäisin… Ja Hedda meni ja istui soppalauteselleni! Niinpä siis parin lusikallisen jälkeen lopetin syömisen ja keskityin siivoamaan hummerisoppaa tytöstä ja sitlodanista.

IMG_4191

IMG_4195

IMG_4197

Luonnonsatamasta ajattelin, että ne on samanlaisia kuin Suomessa, vaikka kuulemma onkin täällä suositumpaa käyttää luonnonsatamia. Niinpä ajattelin, että mennään rauhalliseen saareen, jossa ehkä on muutamia muita veneitä. Tultiin Sadelöganin saarelle ja jo kaukaa alkoi kauhistuttaa mastojen määrä! Koko laguuni on aivan täynnä! Kaikki rannat, vierivierekkäin tässä nyt maataan, jopa niin lähekkäin, että naapurin makkaroista lähtevä ääni tällä hetkellä illan hämärtyessä ärsyttää. Luonnonsatamassa enemmän porukkaa kuin monessa vierassatamassa on ollut!

DSC_0480

DSC_0481

DSC_0486

Kaunis saari Sadelöga kyllä on. Minulla oli hieman angstia tätä ihmispaljoutta kohtaan, olin jo itse lähtemässä muualle. Kiinnitettiin vene kuitenkin ja lähdettiin käymään saarella. Hieman vaikeakulkuinen maasto, varsinkin Heddalle, mutta kaunista. Ja upeat näköalat! Ehkä noin 20 metriä korkea kalliot nousevat heti veneen keulasta lähes pystysuoraan, meidän masto on siis 16m ja reilusti maston yläpuolella oltiin. Niin hienon näköistä kauas merelle! Ja tietenkin alas täpötäyteen laguuniin, sillä onhan tämä nyt jännä näky, vaikka vähän vastustaisikin tällaista. 😉

IMG_4200

Netti on huono, katsotaan saanko blogia päivitettyä, kuvat varmasti tulee huomenna.