10.8.2017 Seglinge

Engine run: 1h

28 NM

Aamulla lähdettiin taas kahdeksan maissa liikenteeseen, muutama innokas golfari oli jo tuolloin greenillä ja lampaat golfkentän takana määkivät. Idyllinen kesäaamu!

Kovaa tuulta oli tänään. Vaikka ennusteissa kaikissa vaihteli 6-8 m/s, oikeasti liikuttiin 10 m/s paikkeilla melkeen koko päivän! Varsinkin Lumparn tultiin aika haipakkaa, 9-12 m/s tuulta ja aaltoja. Koko Lumparn kuohui vaahtopäinä! Pidettiin eilinen ykkösreivi storassa, genoakin oli alkumatkan reivattuna. Heti kun Lumparnilta päästiin, rauhoittui kelikin hieman. Edelleen tuuli noin 8 m/s, mutta aaltoja ei enää ollut ja Lumparnin menon jälkeen tuntui oikeinkin seesteiseltä.  Laskettiin kuitenkin stora, kun todettiin, että vauhti riittää aivan hyvin genoallakin, eikä oikein tuulesta tiennyt, kun vaihteli niin valtavasti eri kohdissa. Avattiin genoaa lisää ja loppumatka tultiin mukavasti genoalla.

Seglingeen tultiin siis, lähinnä kaupan takia, mutta onhan tämä nyt muutenkin mukava satama. Rauhallista, kaunista ja lapsia takuuvarmasti viihdyttävä leikkipuisto satamassa.  Ei sentään ihan tyhjää ollut, mutta hyvin tilaa satamassa. Valittiin laiturin itäpuolelta paikkaa, vajan takaa, ensimmäisestä laiturista. Tuuli aika kovasti, sivutuuli hankaloitti rantautumista ja tuntui vielä veneen kiinnittämisenkin jälkeen painavan aika kovasti venettä. Laitettiin springiä tuulen puolelle, katsotaan ehtiikö joku postaamaan vaikka Saariston satamat -facebookryhmään kauhistuneen kuvan, miten viedään monta paikkaa tällä springillämme. 😉 Tuuli tyyntyi vasta ihan illalla, eikä yöksikään ole luvattu kovaa tuulta. Koko päivän tuuli lounaasta ja yllättävän paljon vaikuttaa tänne, vaikka tuulen suojassa noin näennäisesti ollaankin.

Savukalan toivossa syötiin vain välipalaa veneessä ja odoteltiin lounaan kanssa perille Seglingeen asti. No, kuumin sesonki on jo takana, joten satamassa henkilökuntaa on paikalla vain aamulla, iltapäivällä ja illalla. Jäi savukalat saamatta niin lounaalta kuin illalliseltakin, iltapäivällä henkilökunta tuli paikalle, mutta tänään ei ollut kalaa tarjolla.

Kauppareissu oli sitten tänään se päivän teema ja kärryllinen ruokaa haettiinkin, nyt selviää taas ilman mitään palveluita! Satamaoppaan mukaan kaupalla on kärryt, joita voi lainata. Oikeasti ne kärryt sijaitsee satamassa. Tämä tuli nyt opittua kantapään kautta, ensi kerran itselleni muistutukseksi, ota ne kärryt mukaan jo satamasta! 😀

Lapset leikkivät sataman leikkipuistossa oikeastaan koko päivän. Oscar yritti illalla pyytää, että voitaisiinko jäädä tähän satamaan kolmeksi yöksi. 🙂

27.7.2016 Seglinge

Engine run: 1,5 h

31 NM

Unikeon päivän kunniaksi nukutti oikeen kunnolla koko päivän, tai ehkä tällä valtavalla jetlagilla on osuutta asiaan. Tänään kuitenkin minä olen ollut ihan poikki koko ajan!

IMG_0205

IMG_0206

IMG_0208

Alkumatka oli ihan suoraan ja kevyttä myötätuulta, genoan Macki nosti lähes heti tuulta etsimään. Stora nostettiin Degerbyn kohdalla. Tuuli ihan mukavasti, tultiin 4-6 solmun vauhtia. Heddalla oli myös aika väsynyt päivä, meinasi vähän kaikki itkettää tyttöä. Ja toisaalta olisi taas halunnut uhkarohkeasti roikkua reunalla, yhden raivokohtauksen jälkeen käväisikin kannella – vieläpä leen puolella, eli vesi varpaita vilvoitellen ja tuuli tukkaa riepotellen – ja tuli takaisin rauhoittuneena! Meidän merimimmi! ❤

IMG_0212

IMG_0213

Tultiin Seglingeen. Suosittu Ahvenanmaan satama tämäkin, mutta meiltä jäänyt tähän mennessä vierailematta. Satama oli kahden jälkeen kun tultiin vielä aika tyhjä. Ja aika pitkään pysyikin tyhjänä, ehdin jo ajatella, että hyvinhän tänne mahtuu. Mutta sitten illasta tuli useita veneitä yhtä aikaa ja satama kyllä tuli täyteen, osassa poijuja kolmekin venettä. Me saimme laiturin päästä kivan paikan toisen Dehler 34:n vierestä. Syväys oli vähän kysymysmerkki ja pohjakasvillisuuden vuoksi mittari näyttää 1,7, mutta ei kuitenkaan olla pohjassa, eli kyllä tässä ainakin se 2m vettä on.

IMG_0214

IMG_0215

IMG_0216

Minä jäin ottamaan päikkäreitä veneeseen, kuten sanottua, tosi väsynyt päivä on ollut! Vartin ehdin nukkua, mutta silti ihan oikeasti nukahtaa. Macki ja lapset olivat käyneet ostamassa savukalaa, jota tietenkin heräsin syömään. Savukalasta riitti vielä iltaruokaleivätkin. Mutsi lomailee, lapset söivät illallisaikaan jätskit. :/ Ja illalla sitten syötiin vaan leipiä ja sitä savukalaa. No, eiköhän ne yhden päivän pärjää vähän heikommallakin eväällä. 😉

IMG_0219

IMG_0221

IMG_0222

Käytiin kaupalla ostamassa jätskit, mutta ei jaksettukaan sitten kauemmaksi. Kuulemma olisi tosi hyvä ranta täällä ja joku järvikin, jossa voisi uida. Tänään tosin tuuli sen verran, että hiostavan kuuma ei ollut, pelkästään kuuma. 🙂 Satamassa on leikkipuisto (hiekkalaatikko siis ja pari liukumäkeä) ja leluja lapsille, joten siinä viihdyttiin pitkät tovit, kun Macki puolestaan kävi lepäämässä veneessä. Oscar ystävystyi viereisen Dehlerin ruotsalaispariskunnan kanssa, pitkät tovit jutteli heidän kanssaan griillamisesta. 😀

IMG_0224

IMG_0226

IMG_0228

Savukalan lisäksi kuulemma illalla olisi jostain saanut Ålands pannakakaa, mutta ei sitä jaksettu enää lähteä metsästämään. Satamassa on myös kylpyammeeseen kasvatettu yrttejä ja tomaatteja ja siitä saa poimia mukaansa. Ihania pieniä juttuja! Tosi kiva paikka, pisteet Seglingelle!