18.7.2013 Stenskär

Engine run: 7 h

Säätiedotukset varoittavat todella kovasta tuulesta, joka kestäisi perjantaista tiistaihin. Suomenlahdella ei kuitenkaan ennusteiden mukaan tuulisi, mitä enemmän itään mentäisiin, sitä paremmaksi ilma muuttuisi. Niinpä päätimme siirtyä mahdollisimman paljon kotia kohtia ja Macki startasi aamulla jo 5.30!

Me Oscarin kanssa jatkoimme unia, heräsimme 7.30, olimme jo hyvän vauhtia Turun saariston puolella. Meri oli koko päivän peilityyni! Aurinko paistoi ja vaikka ei tuullutkaan tarpeeksi purjehtimiseen, oli ilma tosi kaunis päristellä moottorilla. Tulimme Gullkronan saaristoon. Legendan mukaan joku kuningatar (eihän sellaisella sivuseikalla kuin kuningattaren nimi ole mitään merkitystä? 🙂 ) oli ihastunut saaristoon niin paljon, että oli luovuttanut kruununsa merelle. Siellä se nyt merenpohjassa kimaltaa ja luo Gullkronalle kimmellyksen, mitä ei muualla tavata… 🙂

Mietimme ensin menisimmekö sinne Brännskäriin, mihin viime vuonna ihastuin. Olisi ollut ihan kiva käydä katsomassa, onko paikka muuttunut vuodessa, mutta päätimme tutustua uuteen kivan kuuloiseen paikkaan, Stenskäriin. Ehkä ratkaisevana tekijänä Stenskärin puolesta puhui savukala, jota Stenskärissä myydään. 🙂

Suosittu paikka Stenskär on. Täällä on aika pieni laituri, mutta vastarannalla Birskärissä on isompi ja sieltä saa myös lainata soituveneitä, että pääsee hakemaan sitä kalaa täältä, saunaan tai mitä nyt palvelutarpeita tuleekaan. Me tulimme puoli yhden maissa ja oli vielä hyvin tilaa. Kolmeen mennessä oli satama kuitenkin jo täynnä, joten ajoissa kannattaa olla jos tänne haluaa.

Kävimme ostamassa savustettua siikaa ja ahventa sekä uusia perunoita rannan venevajasta. Ja oli kyllä hyvää kalaa. Jos joudutaan jäämään tänne tiistaihin asti tuulen suojaan, voi olla että suomukset kasvaa kaladieetin jälkeen! 🙂

Lounaan jälkeen otimme oikein porukalla päiväunia, Oscar sai lopultakin nukuttua kunnon päikkärit ja uskoisin, että teki hyvää meille kaikille ne unet! Päikkäreiden jälkeen lähdettiin tutustumaan saareen. Aikaisemmin ei päästy venevajaa pidemmälle. 🙂 Lähdettiin rattailla liikenteeseen, sillä satamasta lähtee ihan hyvä tie. Tietä ei kuitenkaan jatkunut muutamaa kymmentä metriä pidemmälle, vaan tie vaihtui luontopolkuun. Vaihdoimme siis rattaat Manducaan ja jälleen olimme valmiit luontopolulle! Täytyy kyllä sanoa, että tämä luontopolku oli parempi kuin Glada Laxenissa. Lyhyempi, mutta maisemat muutakin kuin umpimetsää. Polku kiipesi korkealle kalliolle, mistä oli tosi upeat näkymät merelle! Oscar tuli tällä kertaa rintarepussa selkäpuolella ja repi kyllä “pollea” harjaksista ja korvista. 🙂

Luontopolun jälkeen alkoikin olla jo iltapuuron aika, joten vetäydyimme iltatoimille veneeseen. Vielä tutkimme säätietoja ja karttoja, jos ottaisimme taas huomenna aikaisen lähdön ja siirtyisimme eteenpäin. Tämän hetken ennustusten mukaan aamun pitäisi olla suht tyyni, yhdeksän jälkeen vasta alkaisi tuulla.

20130718-220242.jpg

20130718-220315.jpg

20130718-220216.jpg

20130718-220227.jpg

20130718-220302.jpg

20130718-220456.jpg

20130718-220422.jpg

20130718-220434.jpg

20130718-220402.jpg

20130718-220634.jpg

20130718-220647.jpg

20130718-220707.jpg

20130718-220622.jpg