8. – 9.6.2013 Stora Svartö

Engine run: 1, 5 h

Lauantai-aamuna heti aamupalan jälkeen pakkasimme taas tavarat ja lähdimme satamaan. Ajatuksena oli tällä kertaa lähteä Porkkalan suuntaan katselemaan mitä sieltä päin löytyisi.

Oli hieman viileämpää, kuin aikaisemmin viikolla, aamulla taisi olla asteita vähän alle 20, mutta tuuli oli aika kylmä. Onneksi kuitenkin tuuli, pääsimme taas mukavasti 4-6 solmun vauhtia Upinniemen ohi ja kohti Porkkalaa. Aaltoja oli aika paljon, niiden keinutuksessa Oscar nukkui nyt vähän paremmin, mutta ei nyt vieläkään sitä kehuttua “ton ikäinen nukkuu koko ajan” -ilmiötä havaittavissa. Kun ohitimme NJK:n saaren, Macki totesi, että nyt hän on purjehtinut koko rannikon Kotkasta Kokkolaan saakka. Porkkala-Siuntio on ollut tähän asti ainoa aukko. Ihan hyvä suoritus!

Pääsimme perille kahden maissa, Stora Svartössä ei ole poijuja, joten laskimme ankkurin. Molemmat tuloreitit ovat aika kapeat ja pohjoisen reitti paikoin matalakin, mutta me pääsimme molemmista. Kiva saari, käytiin vähän kävelyllä illan aikana, tutkimassa saarta ja ihailemassa maisemia ulapalle, kaunista! Moni muukin varmasti oli huomannut saaren kauneuden, sillä paljon tulikin veneitä pitkin iltapäivää ja iltaa! Noin puoli tuntia meidän rantautumisen jälkeen saapuvasta veneestä yhtäkkiä huudettiinkin nimeäni; pomoni sattui tulemaan juuri samaan saareen miehensä kanssa! Hauska sattuma, pienet on vesistöt! 🙂 Oli kyllä mukava vaihtaa kuulumisia, ainakin meillä oli mukavaa, en sitten tiedä paljonko häiritsimme heidän viikonlopun viettoa! 🙂

Illan aikana seurasimme myös erilaisia rantautumisyrityksiä, yksi vene osui rannassa olevaan kiveen, toinen peruutti oman ankkuriliinansa päälle sillä seurauksella että liina sotkeutui potkuriin ja kipparille tuli uintikeikka! Ilta oli kaunis, aurinko laski upeasti suoraan veneen taakse.

Ja ensimmäinen yö veneessä Oscarin kanssa! (tän blogin nimi vois varmaankin olla myös; “Kuinka Oscar nukkuu”, sorry siis jos selostan liikaakin, mutta onhan tää meille uusi tilanne veneillä vauvan kanssa.) Tuuli tyyntyi illaksi ja vähän jännitti, osaako poika nukahtaa erilaiseen ympäristöön, mutta yöunille nukahtaminen sujui kuin kotona! Positiivinen yllätys! Mahduimme hyvin koko perhe keulapiikkiin ja yö meni mukavasti, ei palellut, vaikka aika viileä ilta olikin.

Sunnuntai-aamuna heräsimme puoli kahdeksan maissa. Ilman puolesta vaikutti samanlaiselta kuin lauantai – viileämpää, tuulista, mutta aurinko paistoi. Kävimme vielä ennen lähtöä nauttimassa viereisen Hansen vieraanvaraisuudesta, ihailemassa heidän venettään ja juomassa hyvät aamukahvit. Koska paluumatkalla meillä oli myötätuuli, tuntui huomattavasti lämpimämmältä kuin tullessa. Aaltoja oli taas jonkin verran. Oli ihana päivä, vene kulki hyvin (3-6 solmua), ei palellut ja aurinko paistoi! Tyytyväisenä palasimme kotiin odottamaan ihania vieraita jotka ovat illalla tulossa kesälomalle meille.

Mukava viikonloppu!

20130609-160326.jpg

20130609-160409.jpg

20130609-160418.jpg

20130609-160428.jpg

20130609-160440.jpg

20130609-160446.jpg

20130609-160453.jpg