Aamupala syötiin tänään ulkona! Ensimmäinen aurinkoinen aamu, vettä ei sada, koko ympäristö näyttää aivan erilaiselta kirkkaassa valossa! Koska kuitenkin tuuli kuten ennustettu, hypättiin vuokrattuun tila-autoon ja lähdettiin ajamaan Korculaan. Mekot ja shortsit, kesästä nauttimista joka sekunti! Saaren keskellä vuorilla oli taas sumua, hetken jo katsottiin, että lähdettiinkö kuitenkin metsästämään pilviä ja sadetta. 😀 Kuitenkin saaren toiselle puolelle Korculan kylään laskeuduttuessa oli taas kirkkaampaa.
Ja miten kaunis kylä Korcula onkaan! Keskiaikainen linnoitus, vanhaa kaupunkia myös linnoituksen ympärillä. Parkkipaikat oli muuttunut maksullisiksi juuri eilen, joten hetken etsittiin halvempaa parkkipaikkaa. Kierreltiin kaupungissa, lapset ostivat omilla rahoillaan, pojat t-paidat ja Hedda korvikset. Tuulen puolella oli tosi tuulista, kaunista mutta tuulista. Linnoituksen reunalla olisi ollut idyllisiä ravintoloita, mutta niin tuulisia tänään, että sukellettiin sisälle linnoitukseen. Ihania kapeita katuja, sokkeloita, kirkkoja siellä täällä, taidegalleroita… kaikille jotain! Lounas syötiin yhdessä sivukadun ravintolassa, pizzoja ja grillattua mustekalaa, toimi!
Kaupungilla hengailun jälkeen lähdettiin kotimatkalle, mutta päätettiin vielä pysähtyä jollain viini- ja oliiviöljytilalla, Korcula kun on kuuluisa nimenomaa viinistä ja oliiviöljystä. (Ja mahdollisesti Marco Polon syntymäsaarena, mutta sitä legendaa ei ole pystytty todistamaan) Koska turistisesonki ei ole vielä alkanut, auki olevia tiloja oli vaikea löytää. Googlen perusteella oli joka mutkassa ja kaikki auki, mutta todellisuudessa oli vielä hyvin hiljaista, eikä paikalla olevat ihmiset olleet meille mitään esittelemässä. Lopulta löydettiin kaksi paikkaa Smokvican kylästä, Black Island Winery ja Toreta Winery. Molemmissa saatiin oikein hyvää palvelua ja mukaan lähti muutamia paikallisia tuotteita.
Illalla käytiin vielä pienemmällä porukalla Vela Spilassa, eli kivikautisessa luolassa Vela Lukan lähellä. Muu porukka jäi veneelle laittamaan hodareita illalliseksi/iltapalaksi. Vela Spila oli hieno, korkea luola, jossa kerrottiin arkeologisista kaivauksista ja jääkaudesta vaikutuksista Vela Lukaan ja Korculan saareen. Ehkä vaikuttavimmat oli kuitenkin maisemat ylhäältä Vela Spilalta, niin mahtavat yli kylän, yli sataman ja yli saarten aina merelle asti! Jyrkkää nousua Vela Spilalle oli tosi paljon, joten suosittelen varustautumaan paremmin kuin minä, joka lähdin reissuun rantasandaaleissa ja hellemekossa! 😀