Engine run: 1h
8 NM
Huh hellettä! Nyt on jo useamman päivän jatkunut kolmenkympin helteet eikä oikeastaan edes tuulta. En kyllä valita, vaikka aika tukalalta on välillä tuntunut; liian usein tässä maassa silti joutuu palelemaan. Tänään ajelin töistä kotiin, kun Macki soitti minulle, että oli mennyt satamaan fiksaamaan jotain veneelle ja ehdotti, että mekin tultaisiin sinne. Niinpä hain lapset ja ruokaa ja ajeltiin veneelle. Kun saatiin Reko-kaloille noutaja (kiitos vielä Katarina!), päätettiin irrottaa köydet ja lähteä ulos uimaan.
Köröteltiin Stora Halsöön. Matkalla laitettiin ruokaa ja nautitiin lämmöstä. Merellä ei tukahduttavaa, mutta lempeän lämpöistä sielläkin, kertaakaan ei edes ajatellut tarvitsevansa pitkää vaatetusta. Saaressa oli yllättävän paljon veneitä, myös yksi maapallon kiertäjä, joka on ollut kuusi vuotta reissussa. Heddan kanssa mietittiin, että hän oli yksivuotias, kun se vene lähti Suomesta. 😀 Hedda ja minä lopulta uitiin ja oikein pidemmän kaavan kautta. Heddan uimataito paranee koko ajan, nyt jaksoi jo helposti poijulle ja takaisin ja poijulta jopa Galatean ohi rantaan asti. Vielä päätteeksi hienoja uimahyppyjä, joihin minä tietenkin tapani mukaan osallistuin vain katsojan ja yllyttäjän paikalta. 😀 Vesi oli +26 astetta!
Takaisin ajeltiin aivan mielettömän kauniissa kesäillassa. Aurinko alkoi värjätä maisemaa oranssiksi, mutta vielä ehdittiin ennen auringonlaskua kotiin asti. Ihana torstai-ilta! ❤