Kaasupullo vaihdettu
Tänään ollaan koettu oikein perinteinen ruotsalainen juhannus. Ja ah, miten täydellinen päivä onkaan ollut, hellettä, uimista, herkuttelua, kukkia ja tanssia. Juhannus on todella iso juttu täällä.
Aamusta, kun ei vielä ollut “kuin” +23 astetta, tehtiin Skipin kanssa vähän pidempi lenkki ja poimittiin samalla juhannuskukat. Macki jäi siivoamaan venettä juhannuskuntoon ja lapset jäivät uimaan. Lenkkipolku kulki merenrantaa ja lehmihaan läpi sekä ihania kärrypolkuja. Kaunista! Uimarannan kohdalla tiirat hyökkäsi meidän kimppuun ja jossain kohtaa Skip oli saanut haavan kuonoon. Huomasin vasta myöhemmin, kun oltiin juostu tiiroja karkuun, että siltä tuli verta kuonosta. Ei onneksi iso haava, puhdistettiin se, eikä verta enää tullut. Raukka, katsotaan jääkö sille joku lintukammo päälle!
Tultiin veneelle juuri sopivasti, että minäkin ehdin ottaa pikaisen uinnin ja sitten lähdettiinkin koristelemaan juhannussalkoa. Aluksi oltiin vähän pihalla, paikalliset selkeästi tiesivät mitä tehdä, mutta kukaan ei opastanut eikä ehdottanut mitään. Lopulta yksi mies tuli juttelemaan ja kertomaan, että uskalletaan vain alkaa koristelemaan salkoa kukilla. Ja niinhän me sitten tehtiin! Tosi paljon kukkia tuli salkoon, myös kaikki meidän aamulenkillä poimimat.
Palattiin veneelle ja uimaan. Salon koristelun ja tanssien välillä oli reilu kolme tuntia, joten ehdittiin syödä lounasta ja laiskotella. Ja uida, koko ajan! Päivä oli taas todella helteinen, yli 30 astetta tänäänkin. Iltapäivällä puettiin vähän parempia vaatteita päälle ja lähdettiin katsomaan juhannustansseja. Väkeä oli yhtäkkiä tosi paljon, mistä lie ne kaikki edes tuli! Salon ympärillä tanssia, piknikiä puistossa ja yleistä juttelua ja nauramista. Ihana tunnelma! Paitsi Skipin mielestä, se oli vähän hermona väkijoukosta! Hyvää harjoitusta, mutta päätettiin silti lähteä jätskille. Yllätykseksemme sekä kalaravintola että jätskikiska olivat jo sulkeneet tältä päivältä! Väkeä oli enemmän kuin ehkä koskaan pienessä kylässä ja useampikin kävi pyörimässä suljettujen ovien takana. Sen verran liikemiestä Ockissakin on, että hän alkoi laskemaan että olisi nyt sentään vähän myöhempään kannattanut jätskikiskaa auki pitää, edes juhlien loppuun asti! Sandvikin myllyn luota löydettiin auki oleva ravintola ja kahvila, ostettiin jätskejä ja vohveleita.
Veneellä taas uitiin! Ja luettiin kirjoja ja laiskoteltiin. Illalliseksi syötiin katkarapuja (onneksi kävin heti aamulla kalakaupassa!), graavilohta ja uusia perunoita. Alkupaloiksi Ocki teki skagen röralla päällystettyjä ruissipsejä. Kaikki oli mielettömän hyvää! Iltapäivällä tuuli muutaman tunnin, joten enää ei ollut niin tukalaa, sitlodassa istuen oli täydellinen juhannusillallinen! Auringonlaskua käytiin taas ihailemassa, tänään rannallakin oli paljon enemmän porukkaa kuin eilen. Ruotsalainen juhannus on nyt nähty ja koettu. Ihana tunnelma ja kaikki on niin kaunista.